Julkaistu 18.1.2023
Tervetuloa tutustumaan Vetehisten aikuistoimintaan 22.1.2023
Kiinnostaisiko sinua aloittaa uusi, mukava harrastus?
Tiesitkö, että partioon voi liittyä myös aikuisena?
Kaipaatko takaisin partion pariin ja etsit aktiivista uutta lippukuntaa?
Kuokkalan Vetehiset hakee uusia ryhmänjohtajia mukaan sudenpentutoimintaan. Sudenpentulaumaa johdetaan aina yhdessä muiden kanssa, joten voit lähteä esimerkiksi sudenpentujohtajan eli akelan apulaiseksi, vaikka aiempaa kokemusta partiosta tai johtamisesta ei olisikaan! Jokainen ryhmänjohtaja perehdytetään toimintaan ja partion koulutusjärjestelmässä on paljon laadukasta koulutusta partion aikuisena aloittaville. Jos sinua siis kiinnostaa itsensä kehittäminen, johtamiskokemuksen kartuttaminen sekä uudet kokemukset, kannattaa tulla tutustumaan ja lähteä mukaan partiotoimintaan!
Aikuisena voi partiossa tehdä myös paljon muuta, sillä tarjolla on monia erilaisia tapahtumia ja koulutuksia. Kuokkalan Vetehisissä aikuisille järjestetään mm. johtiksia kerran kuukaudessa, johtajahuoltoa sekä aikuisten omia purjehduksia ja veneilyjä. Lippukunnan toiminnassa voi olla mukana myös ns. projektiluontoisesti, eli auttaa vaikkapa jonkin tapahtuman suunnittelussa ja järjestämisessä. Toimintaan voi lähteä mukaan myös tulemalla paikan päälle tutustumaan partiotoimintaan.
Tervetuloa sunnuntaina 22.1.2023 klo 10 Halssilan Hiihtomaahan tutustumaan Vetehisten partiotoimintaan!
Järjestämme Hiihtomaassa perhepartio Vetenauttien tammikuun tapaamisen yhteydessä Kuokkalan Vetehisten, partion ja sudenpentutoiminnan esittelyä. Paikalla ovat perhepartio-ohjaajien lisäksi pestijohtajamentori Tirre Hentinen ja kaksi isompien sudenpentujen akelana toiminutta partiojohtajaa Outi Myöhänen ja Laura Tervo.
Perhepartiolaisille ja sudenpentuikäisille on ohjelmassa mäenlaskua – ota mukaan oma pulkka tai liukuri ja riittävästi säänmukaista vaatetta ja varahanskat! Laura toimii sudenpentujen ohjaajana tapahtuman ajan.
Sudenpentujen huoltajille ja muille kiinnostuneille Tirre ja Outi kertovat sudenpentutoiminnasta ja kuinka sitä ylläpidetään ja järjestetään vapaaehtoisten voimin. Toiminnan esittely tehdään toiminnallisesti, partiomaisesti ja nuotion lämmössä Hiihtomaan kodalla.
Kodalla voi myös lämmittää ja nauttia omia eväitä, joten ota niitä tai edes muki ja lämmintä juomaa mukaasi. Tapahtuman kesto on n. 2 h.
Saapumisohjeet
Halssilan Hiihtomaalla ei ole katuosoitetta, mutta se löytyy helposti esimerkiksi Google Mapsista, linkki. Auton saa jätettyä aivan alueen viereen.
Parkkipaikat, alueen reitit ja kodan sijainnin näkee Jyväskylän karttapalvelusta: Halssilan Hiihtomaa
Lisätietoa Halssilan Hiihtomaasta Jyväskylän kaupungin sivuilta: https://www.jyvaskyla.fi/node/67708
Toivottavasti tulette rohkeasti ja partiomielellä mukaan tutustumaan toimintaamme ensi sunnuntaina! Tästä saattaa alkaa elämäsi matka, joka saattaa johtaa juuri sinut yhä uusiin ja yhä upeampiin partioseikkailuihin.
Parhain partioterveisin, KuVen Johtoviisikko